Kevät – Aika tarkastella julkisivun kunto video
Elementtisaumojen kunnon tarkistaminen auttaa torjumaan vesivahinkoja
On hyvin yleistä, että taloyhtiöissä herätään elementtisaumojen huonoon kuntoon vasta siinä vaiheessa, kun seinän sisään on jo päässyt vettä. Ajoissa tehty elementtisaumojen uudistaminen vähentää vesivahingoista syntyvien kalliiden julkisivuremonttien tarvetta.
Julkisivuelementti- ja ikkunakarmisaumat vaativat väliin joustavaa saumausainetta. Elementtisaumaus estää sääolosuhteiden vaikutuksen talon rakenteisiin.
Massan tekninen ikä on yleensä noin 15 – 20 vuotta, mutta esimerkiksi meren rannalla olevan, korkealla avoimella paikalla sijaitsevalle, voimakkaalle auringonpaisteelle tai muille jatkuvasti julkisivua rasittaville sääolosuhteille alttiina oleva sauma voi rikkoutua jo paljon aiemminkin.
Sauman tekniseen ikään vaikuttaa myös merkittävästi edellisen saumaajan ammattitaito ja käytetyt materiaalit
Mikäli sauma rikkoutuu, vesi pääsee julkisivun pintarakenteen alle. Julkisivuun syntyy silloin vesivahinko, jonka korjaaminen voi tulla kalliiksi, jos siihen ei puututa heti. Pahimmillaan sen seurauksena on ennenaikaisesti jouduttu jopa vaihtamaan ulkoseinäelementtejä.
Julkisivujen korjauksiin erikoistuneen Saumalaakso Oy:n toimitusjohtaja Anton Panschin muistuttaakin, että elementtitalojen julkisivujen saumausten kunnon seuraamista ja uudistamista on syytä ajatella normaalina ennaltaehkäisevänä huoltotyönä.
Julkisivusauman kunnon tarkistaminen on melko helppoa kenelle tahansa. Mikäli elementtisaumoissa näkyy halkeamia tai ne ovat osittain tai kokonaan irti tartuntapinnoilta, ne eivät todennäköisesti enää suojaa rakennetta sateelta, kosteudelta tai muilta sääilmiöitä. Pintapuolinen tarkastaminen onnistuu silmämääräisesti ja mikäli havaitaan todennäköisiä ongelmia, voidaan paikalle kutsua asiantuntija arvioimaan korjaustarvetta.
Saumalaakso tekee pintapuolisen tarkastuskäynnin veloituksetta. Katselmuksen perusteella arvioimme tarvitaanko tarkempia tutkimuksia.
Seinän kunto kannattaa tarkastaa silmämääräisesti vähintään kahdesti vuodessa.
Keväällä lumien sulamisen jälkeen esimerkiksi kevättalkoiden yhteydessä, sekä syksyllä ennen talvea. Pelkästään yksittäistä tai yksittäisiä saumoja ei kannata lähteä korjaamaan, kuin vain hätätapauksessa, sillä vaikka vieressä oleva sauma olisi vielä ehjän näköinen, on se silti teknisen käyttöiän päässä. Massan paras tarttuminen vaatii aina sauman täydellisen puhdistamisen koko pituudeltaan ennen uuden massa asennetaan.
Jos haluatte arvioida elementtisaumojen uudistamistarpeen, ottakaa meihin yhteyttä:
Puh: 09 4761 4700
sähköposti: urakointi@saumalaakso.fi
yhteydenottolomake