Lyijy
Lyijy, kemialliselta merkiltään Pb, on sinertävän hopeanharmaa pehmeä metalli. Se on hiiliryhmään kuuluva alkuaine ja on jaksollisessa järjestelmässä numerolla 82. Sitä esiintyy luonnossa yleisesti useissa mineraaleissa. Lyijy ja sen yhdisteet ovat myrkyllisiä niin ympäristölle kuin ihmisille. Sen käyttöä pyritään nykyään välttämään ja vähentämään ympäristönsuojelullisista ja terveydellisistä syistä.
Käyttö
Lyijyä on käytetty historian saatossa hyvin yleisesti. Antiikin Roomassa lyijystä tehtiin esimerkiksi vesijohtoja ja jopa ruokailuvälineitä. Sitä käytettiin eri muodoissa myös mm. viinin makeutuksessa ja kosmetiikassa. Seuraukset olivat tuhoisia, mutta lyijyn myrkyllisyyttä ei ymmärretty vuosisatoihin. Lyijyä käytettiin esim. kasvojen ihon vaalentamiseen vielä 1700-luvullakin.
Lyijy on ollut isossa roolissa teollistumisessa. Sitä on käytetty runsaasti mm. maaleissa, akuissa, lasin valmistuksessa, korroosionestoaineena, luodeissa ja hauleissa, veneiden pohjamaaleissa ja etenkin bensiinin lisäaineena. Lyijypitoinen bensiini olikin ylivoimaisesti suurin ilman lyijypäästöjen aiheuttaja ennen lyijyttömiin polttoaineisiin siirtymistä 1990-luvun alussa. Asuin- ja toimistorakentamisessa lyijypitoisia maaleja ei enää käytetä, lyijyhaulit ovat harvinaistuneet ja veneiden lyijypitoiset pohjamaalit on kielletty.
Nykyään lyijyä käytetään seoksina ja yhdisteinä. Lyijyseoksia käytetään sähkö- ja telekaapeleissa, korroosiota kestävinä seoksina ja pinnoitteina, laakerimateriaalina, juotosmetallina, luodeissa ja hauleissa, teollisuuden laitteissa, akuissa, melun ja tärinän vaimennukseen sekä säteilysuojana. Lyijy-yhdisteitä puolestaan käytetään mm. korroosionestoaineena, hapettimena akuissa, väriaineena ja pehmikkeenä maaleissa, lisäaineena kristallilasissa, stabilisaattorina PVC-muoveissa ja lisäaineena ruudeissa. Yleisimpiä lyijy-yhdisteitä ovat lyijymonoksidi, lyijyoksidi ja lyijytetraoksidi.
Haitat terveydelle ja ympäristölle
Lyijy imeytyy elimistöön hengitysteiden ja ruuansulatuskanavan kautta. WHO:n arvioiden mukaan 70-80 % ei-työperäisestä altistumisesta tulee ruuasta ja loput hengitysilmasta, pölystä, maaperästä ja juomista. Työterveyslaitos puolestaan arvioi, että Suomessa lyijylle altistuu vuosittain noin 4500 työntekijää. Yleisimmin altistutaan koneen- ja moottorinkorjaajien, valimotyöntekijöiden, muovituotetyöntekijöiden, elektroniikka- ja teleasentajien sekä konepaja- ja rakennusmetallityöntekijöiden ammattiryhmissä. Altistuneiden määrä on kuitenkin laskenut voimakkaasti viime vuosikymmenen aikana.
Lyijy kertyy pääosin luustoon, mutta jossain määrin myös munuaisiin ja maksaan. Se poistuu elimistöstä hyvin hitaasti. Lyijylle ei ole todettu pienintä turvallista altistumisrajaa. Suurimmassa vaarassa ovat lapset, ja he myös altistuvat lyijylle enemmän kuin aikuiset. Lyijylle altistuminen voi aiheuttaa mm. äkillistä tai pitkäaikaista lyijymyrkytystä, hermostovaurioita, syöpiä, lisääntymisterveyden ongelmia, oppimisvaikeuksia, kehityshäiriöitä, munuaisvaurioita ja kihtiä.
Lyijypäästöt ilmaan ovat vähentyneet yli 90 % sen jälkeen, kun Euroopassa siirryttiin lyijyttömään bensiiniin 1990-luvun alussa. Nykyään lyijypäästöjen lähteitä ovat mm. rauta- ja terästeollisuus, lasi- ja kemianteollisuus, energiantuotanto sekä lyijypitoiset haulit metsästyksessä ja ampumaradoilla. Lyijy kerääntyy aikojen saatossa maaperään, sieltä kasveihin ja sieniin ja edelleen niitä syöviin eläimiin. Maaperä voi olla saastunut vuosikymmeniä teollisuustuotantolaitoksen tai ampumaradan sulkemisen jälkeenkin, sillä lyijyn poistuminen on hyvin hidasta.
Lyijy saumaustöissä
Lyijyä käytettiin hyvin yleisesti julkisivuelementtien saumausmassoissa ennen 1970-luvun puoliväliä. Sen jälkeen lyijyn käyttöä on vähennetty ja siirrytty mangaanipohjaisiin kovetteisiin. Lyijyä on kuitenkin havaittu vielä 1980-luvulla valmistuneiden rakennustenkin saumausmassoista. Lyijyä sisältäviä saumausmassoja on käytetty myös parvekerakenteissa, ikkunoiden saumoissa ja vanhojen lämpölasien tiivistysmassoissa.
Lyijypitoisuuden selvitys
Saumausmassojen lyijypitoisuus tulee määrittää julkisivuihin ja parvekerakenteisiin kohdistuvien korjaustöiden sekä maansiirtotöiden yhteydessä ennen vuotta 1990 valmistuneista rakennuksista. Ennen vuotta 1958 valmistuneiden rakennusten saumausmassojen lyijypitoisuutta ei tarvitse tutkia, ellei niihin ole tehty korjaus- tai muutostöitä valmistumisen ja vuoden 1989 välisenä aikana. Myös myöhemmin valmistuneiden rakennusten saumausmassat on syytä tutkia, mikäli epäillään niiden sisältävän lyijyä.
Saumausmassa suositellaan käsiteltäväksi vaarallisena jätteenä, jos sen lyijypitoisuus ylittää 1500 mg/kg.
Lähteet ja lisätietoa
Rakennustieto: Haitalliset aineet rakennuksissa ja niiden hallinta
Wikipedia: Lyijy
Työterveyslaitos: Vanhojen elementtirakennusten saumausmassan PCB- ja lyijypitoisuuden määritys